Haalistuminen

Kehostani löytyy asioita, joista en pidä. Toimintakaavakseni näiden asioiden suhteen on vakiintunut seuraava; jotta päästään ongelman paikantamiseen asti, on ensin hyväksyttävä nykytilanne. Tämä on ainakin minulle ollut kaikkein haastavin vaihe. Koska hyväksymiseen kuuluu tuskallisia asioita, kuten katsominen, koskeminen ja tutkiminen. Voisin kertoa teille tarinoita siitä, millä tavoilla itsensä fyysistä kohtaamista voidaan välttää. Mutta puhutaan siitä jokin toinen kerta.

Kun sitten olemme todenneet, että voihan vittu, siinä se rasvakudos nyt vaan on. Vihaan figuuriani ja sitä miten tämä koko maailma katsoo minua. Inhoan ääntäni, joka särkyy epävireisenä ja liian korkeana omissa korvissani. En voi laulaa. En uskalla mennä liikkumaan ainakaan julkisille paikoille. En enää.

Kun ongelma on paikannettu, seuraa kinkkinen kysymys; mitä voin tehdä asialle? Tähän mennessä olen yrittänyt opetella pitämään kehostani ja tutkia sen avaamia mahdollisuuksia. Voisin olla pornomalli. Voisin toistaa loputtomiin jotain sellaista kuvaa kehollisuudesta, johon en koe itse sopivani. Olen jopa opetellut nauttimaan siitä. Minusta on tullut oman elämäni Drag Queen. Rakastan tekoripsiä ja korkokenkiä, alusvaatteita ja tyttöilyä tasan niin kauan kun se tapahtuu kotonani suljettujen ovien sisällä.

Olen päässyt ja joutunut kokemaan, millaista on elää feminiinisessä naiskehossa tässä yhteiskunnassa. Minulle on tarjottu ilmaisia drinkkejä vain, koska olen asetellut rintani oikealla tavalla. Minua on hyysätty ja ajettu autolla kotiin pussailupalkalla. Kehoani on ylistetty ja kadehdittu, naitu ja lääpitty. Olen pitkän aikaa tietoisesti huorannut tälle maailmalle, sallinut ihmisten katsoa ohitseni ja kuvitella minut jonkinlaista naisen ideaa vastaavaksi venukseksi. Minun osaltani tuossa kanssakäymisessä ei ole ollut mitään aitoa. Minä en ole ollut olemassa.

En jaksa leikkiä tätä leikkiä enää. Sillä psyykeeni on siinä pisteessä, että se sanoo pian poks. Sitten minä en enää käy töissä, en opiskele, en maksa veroja. Minä haalistun entisestäni ja lakkaan vielä kokonaan olemasta.

Tässä pisteessä minä sitten soitin sen lääkäriajan viime vuoden puolella. Huomenna menen kinuamaan lähetettä transpolille. Vielä ei hirvitä, sillä olen aivan varma että tämä on nyt askel oikeaan suuntaan. Tässä kohtaa aion tunnustaa, että en tiedä miten paljon tulen avaamaan tässä blogissa tuntojani ja mietteitäni liittyen varsinaiseen transprosessiin. Olen vasta itsekin opiskelemassa itseäni, enkä usko pystyväni jakamaan siitä juuri nyt kuin hyvin pieniä spesifejä osasia.

Minä en ole nainen

"Tänä keväänä et sitten meinaa hakea mihinkää kouluun."
- En. Sen sijaan meinasin hakea lähetteen sukupuoli-identiteetin selvitykseen.
"Täh? Selvittääkö ne et oletko sä sitten mies vai nainen?"
- No en mä ole kumpaakaan. Lähinnä ne kai selvittää et millä tavalla se sit taas haittaa mun elämää.
"Mutta kyllähän on olemassa biseksuaaleja ihmisiä."
- Joo mutta sukupuoli-identiteetti ja seksuaalinen suuntautuminen on eri asioita.

Välillä unohdan, että kaikki ihmiset ei ole yhtä harrastuneita sukupuolisuuden/sukupuolettomuuden pohtimisessa tai seksuaalisuuden ja feministisen tutkimuksen termistön hallinnassa. Sitten ihmettelen ja ahdistun huomatessani mielestäni rakentavat keskustelunaloitukset turhiksi, jonka seurauksena usein sulkeudun kuin simpukka.
On oikeasti raskasta joutua ruotimaan omaa seksuaalisuuttaan, ruumiinmuotojaan ja niiden kokemista sekä sosiaalisia valta-asetelmia kaikkien niiden ihmisten kanssa, joiden toivoisi kohtaavan minut kokonaisena ihmisenä. Mutta suurimmaksi osaksi tämä kaikki johtuu yksinkertaisesti siitä, että ihmiset eivät tiedä näistä asioista tarpeeksi. Kun yleisellä tasolla keskustelu tyssää termien puutteeseen ja normien asettamiin lasiseiniin, tulee helposti pudottauduttua yleiseltä tasolta yksityiselle. Välillä se todellakin kannattaa.

Kaikkein hedelmällisimpiä keskusteluja kehon kokemisesta olen käynyt siis aivan todella monenlaisten henkilöiden kanssa. He ovat olleet cis-ihmisiä(heidän sukupuolikokemuksensa vastaa sitä, joka papereihin on merkitty) ja trans-ihmisiä. He ovat olleet monen ikäisiä ja muotoisia. Olen sitä mieltä, että loppujenlopuksi ihmisinä me emme välttämättä ole kovin erilaisia; meillä kaikilla on kokemus kehossa olemisesta ja siitä, kuinka se määrittää meitä. Emme ehkä usein tajua sitä, mutta kehossa oleminen samanaikaisesti rajaa ja avaa mahdollisuuksiamme tulla kuulluiksi ja nähdyiksi.

Voi olla, että muunsukupuolisena(/transgender) ihmisenä törmään tavallista voimakkaammin ruumiini asettamiin rajoihin ja siihen, kuinka ympäristö reagoi siihen - yleensä aika ohi minusta. Muunsukupuoliset ovat edelleen juridisten tunnustusten ulkopuolella, joten olen kai suurimmalle osalle kansasta jonkinlainen satuolento. Sitäpaitsi nämä tissit ovat valtavat. Hyvin voi myös olla, että olen niin ahdistunut kehostani, että olen tullut hyvin sensitiiviseksi kaikelle ulkoisesta olemuksesta saamalleni palautteelle.


Minä en totisesti ole ainoa, jolla on vaikeuksia oman kehonsa kanssa. Haluaisinkin tässä pohtia hieman yleisemmin, kuinka kehokokemus vaikuttaa henkilön kuin henkilön minäkuvaan. Sukupuoli-identoiteetti on vain yksi kehonkuvaamme liittyvä asia. Kokemukseemme vaikuttavat mieltymykset, kauneusihanteet, kuinka hyvältä ja toimivalta kehomme tuntuu, sekä mitä sillä voimme kehomme kanssa tehdä ja saavuttaa. Ei tarvitse olla sukupuoli-identiteetiltään hämmentynyt ymmärtääkseen tai kokeakseen tämän, ja juuri se on minusta mielenkiintoista.

On huomattavasti helpompaa muuttaa itseään kuin muuttaa vallitsevaa yhteiskuntaa tai sen ilmapiiriä. Siksi näistä tisseistä pitää päästä eroon mahdollisimman nopeasti. Minusta on todella surullista nähdä meidän jatkuvasti pohtivan; onko meissä jotakin vikaa? Emme ole koskaan tarpeeksi kauniita, sopivan kokoisia tai näköisiä. Haluaisin nähdä muutakin.

Kuumottaa aloittaa

Sain ystävältäni kehotuksen ryhtyä bloggaamaan tisseistäni julkisesti. Elämässä täytyy välillä tehdä pelottaviakin asioita, joten tästä lähtee.


Hyvät Arvon henkilöt,
haluaisin esitellä teille rinnat, joita kannan kehollani.
Tissien ja minun taival ei ole verrattain pitkä, sillä muistan vielä hyvin ajan ennen puberteettia. Teinivuoteni niiden kanssa muistan kyllä vielä paremmin.

Kokemukseni näistä ruumiinulokkeista on lähinnä se, että ne ovat jotakin joka on kasvanut minun ja muun maailman väliin. Tissit on hyvä piilottaa muulta maailmalta. Tissejä ei kannata ajatella liikaa. Kaikkeen tisseihin liittyvään huomioon pitäisi yrittää väkisin suhtautua positiivisesti. Niskakivuista ei kannata valittaa julkisesti ja isän vanhassa hupparissa on ihan hyvä lenkkeillä. Säästä mielummin mistä tahansa muusta kuin alusvaatteiden hinnasta. Jos ahdistaa liikaa, pidä binderia ja yritä hengittää. Älä juokse.

Ympäröivän maailman ja tissieni välinen kohtaaminen jaksaa toistuvasti hämmästyttää minua. Nämä yhteentörmäykset ovat olleet minulle hyvin voimakkaita kokemuksia, sisälsivät ne sitten plussia tai miinuksia. Niiden kautta olen päässyt lähemmäs omaa kehollisuuttani omaa kokemusta itsestäni. Ruumiini muodot vaikuttavat sitovan minut ympärillä vallitseviin järjestelmiin ja normeihin; olen tavannut binäärisen sukupuolikäsityksen, kauneusihanteet, seksismin, vallan ja katseen monenlaisia ilmentymiä. Tämä kaikki kiinnostaa minua.
Uskon että se saattaa kiinnostaa teitä muitakin.

Joten saanko esitellä tissini järjestelmään laitettuna 70G